Onko aktivismista tullut valtavirtaa? Voiko kuka tahansa kutsua itseään aktivistiksi? Maailma kylässä -podcastin toisessa jaksossa toimittaja Susani Mahaduran kanssa asiasta keskustelevat someaktivisti Fatima Verwijnen ja ympäristöliike Elokapinan Anton Keskinen.
Diversiteettikonsultti ja someaktivisti Fatima Verwijnenin mukaan ihmiset näkevät aktivismin helposti mustavalkoisena ja jakavat ihmiset niihin, jotka nousevat barrikadeille ja niihin, jotka eivät tee mitään. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin yhteiskuntakritiikistä, jota yksilö voi toteuttaa omassa vaikuttamispiirissään.
– Aktivismi voi olla sitä, että otat työpaikallasi esiin sellaisia asioita, jotka eivät toimi organisaatiossa. Akateeminen tutkimus, kirjan kirjoittaminen tai taide voivat olla aktivismia. Aktivismin muotoja on valtavasti, Verwijnen sanoo.
Verwijneniä ärsyttää se, että monet ajattelevat, että aktivismin tulisi olla laillista. Hänen mielestään pitäisi pohtia, voiko laiton toiminta olla joskus moraalisesti hyväksyttävää.
– Ei Mahatma Gandhi olisi voinut kapinoida laillista siirtomaavaltaa vastaan tai Martin Luther King rotuerottelulakeja vastaan, jos he olisivat ajatelleet, että heidän tulee kunnioittaa lakeja.
Ilmastokamppailu tarvitsee massojen organisoitumista
Elokapinan riveissä toimiva Anton Keskinen havahtui ilmasto- ja ympäristökriisin todellisuuteen puolitoista vuotta sitten. Silloin hän törmäsi Elokapinaan kaupungilla ja alkoi selvittää, mitä kaikkea toimintaan liittyy. Keskinen tutustui tieteellisiin tutkimuksiin ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvään luonnontieteelliseen sanastoon ja politiikkaan.
– Olin tiennyt ilmastonmuutoksesta ennenkin, mutta silloin ymmärsin, että asiat ovat todella huonosti. Ajattelemme, että asioille tehdään jotain, vaikka se ei ole totta, Keskinen sanoo.
Samalla Keskinen ymmärsi, että hänen täytyy muuttaa itseään ja omaa ajatteluaan. Hän keskeytti uskontotieteen opintonsa ja keskittyi taistelemaan ilmaston ja ympäristön puolesta.
Keskinen ei halua käyttää itsestään sanaa aktivisti, vaikka hän pitääkin aktivismia hyvänä asiana. Hän kutsuu itseään mieluummin kansalaiseksi tai kapinalliseksi. Ilmasto- ja ympäristökamppailu tarvitsee isojen massojen organisoitumista, ja aktivismista puhuminen voi nostaa kynnystä lähteä mukaan.
– Kun tapahtuu radikaaleja yhteiskunnallisia muutoksia, joiden taustalla on isoja kansanliikkeitä, suurin osa osallistuvista ihmisistä ei ole aktivisteja. He ovat ihan tavallisia tyyppejä, jotka tulevat mukaan aktivistien kannustamana.
Aktivistin pitää nähdä myös omat heikkoutensa
Keskinen kokee, että ihmisillä on nykyään tarve lokeroida itsensä. He voivat nimittää itseään esimerkiksi feministiksi, antirasistiksi tai aktivistiksi. Sanojen sijasta hän kaipaa kuitenkin toimintaa.
– Ihmiset ajattelevat, että on tärkeää sanoa mitä on, sen sijaan, että he oikeasti toteuttaisivat sitä ja tuottaisivat uutta ajattelua maailmaan.
Kaksijakoinen tapa ajatella, että ihmiset ovat joko hyviä tai pahoja, voi Keskisen mukaan estää aktivisteja näkemään omia heikkouksiaan. Se taas voi vaikeuttaa keskustelua niiden ihmisten kanssa, joiden ajattelua halutaan muuttaa.
Verwijnen on samoilla linjoilla ja kokee, että jotkut ihmiset jättävät työn puolitiehen.
– Kun ihminen sanoo olevansa antirasisti, hän viittaavat siihen, että hän on tehnyt koko työn. Todellisuudessa työ ei ole ikinä valmis. Rasismi elää meissä kaikissa ja joudumme jatkuvasti taistelemaan niitä ennakkoluuloja vastaan.
Kuusiosaisen Maailma kylässä -podcastin kolmannessa jaksossa toimittaja Susani Mahaduran vieraina ovat Suomen luonnonsuojeluliiton Olli Turunen ja ympäristöministeriön Marina von Weissenberg. Jaksossa keskustellaan luonnon monimuotoisuudesta ja siitä, mitä Suomi tekee kansainvälisellä tasolla? Kolmas jakso julkaistaan 6.5.
Teksti: Minna Tielinen, lähde Maailma kylässä -festivaalin podcastin toinen jakso Menettääkö aktivismi teränsä, jos siitä tulee valtavirtaa?
Kuuntele podcastin toinen jakso ja tilaa tulevat jaksot itsellesi Spotifysta tai eri podcast-sovelluksista.
